Kiitos kun kävit! Tavataan Tattoossa taas kesällä 2024!

Kuvia ja tiedotteita, Haminan tapahtumat 2022

Kuvia, Haminan kaupunki ja aiemmat tapahtumat

Ohjelma pdf-tiedostona

Program på svenska (pdf)

Programme in English (pdf)

 

20.7.2022

Hamina Tattoon kävijämäärä ylitti odotukset

Hamina Tattoo, kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali, veti heinäkuisen viikon aikana pienen kaakkoisen ympyräkaupungin tapahtumiin kaikkiaan 130 000 katsojaa ja kuulijaa. Yleinen hyvä tunnelma ja tyytyväisyys tuntui vallitsevan yleisön, esiintyjien sekä järjestäjien piirissä.

Kaupungin keskellä sijaitsevan Raatihuoneen ympärillä nähtiin massiivinen Tattoo-paraati ja Hornet-hävittäjän ylilento.

Festivaalin päätapahtumia olivat Hamina Bastionissa järjestetyt seitsemän Marssishow -esitystä. Marssishow’n ohjelmassa nähtiin koskettava tuen osoitus Ukrainalle ilmaan päästettyine rauhankyyhkyineen. Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Olga Dibrova oli paikalla keskiviikon VIP-näytöksessä, samoin kuin poliisin, puolustusvoimien ja politiikan johtoa.
Perjantain ekumeeninen seppeleenlasku sankarihaudoilla toisti myös rauhanteemaa ja eri uskontokuntien edustajat tuomitsivat yksimielisesti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan.

Turvajärjestelyt oli koko festivaalin ajan hoidettu asianmukaisesti eikä häiriöitä sattunut.

Sotilassoittokunnat tulivat tänä vuonna Suomen lisäksi Alankomaista, Saksasta, Skotlannista ja Trinidad ja Tobagosta.  Viimeksi mainittu on jo aiemmilta Hamina Tattoo-festivaaleilta tuttu ja rakastettu vieras steelpan-rumpuineen. Pienimuotoisessa pihakonsertissa melodinen taiturointi villitsi yleisön tanssimaan.

Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen vastaanotti tervehdyksen Buckinghamin palatsista. Tervehdyksessään kuningatar Elisabeth kiitti Hamina Tattoo festivaalia Haminan kaupungilta saamastaan tervehdyksestä ja toivotti menestystä Hamina Tattoo-festivaalille.

Viikon aikana Haminassa kuultiin kansainvälisen sotilasmusiikin lisäksi tangoa, jazzia, klassista musiikkia ja suomireggaeta. Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantanen, Music Finlandin toimitusjohtaja Kaisa Rönkkö ja ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen pitivät Speakers Cornerissa ajankohtaiset puheenvuorot.

Seuraava Hamina Tattoo järjestetään kesällä 2024. Sitä edeltävänä kesänä 2023 Haminassa vierailee Suomen Kansallisooppera, jolloin Bastionissa kuullaan Giuseppe Verdin Requiem.

Lisätiedot:

Hamina Tattoon toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen
Hamina Tattoo International Military Music Festival
Executive Director Hannu Kaukiainen tel. +358 40 199 1348
hannu.kaukiainen@hamina.fi

Hamina Tattoon taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo:
Hamina Tattoo International Military Music Festival
Artistic Director
Lassi Ikäheimo Tel +358 40 588 47 03
lassi.ikaheimo@hamina.fi

 

Hamina Tattoo 2022, ohjelma:

Tattoon aikana Haminassa on myös muuta oheisohjelmaa, josta lisätietoja myös Haminan tapahtumakalenterista.

Ohjelma voi vielä muuttua ennen festivaalia. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.

Osa ohjelmista on pääsymaksullisia sekä K18 tilaisuuksia.

 

SUNNUNTAI 10.7.

15.00   Normipäivä, Hamina Bastioni.

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband ja Nelli Matula.

 

MAANANTAI 11.7.

12.00   Mini Tattoo, Hamina Tattoo Helsingissä, Senaatintori. Laivaston soittokunta, Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Saksan maavoimien vuoristojääkärisoittokunta, Skotlannin kuninkaallisen rykmentin säkkipilliorkesteri ja Hollannista Royal Military Band Johan Willem Friso. Juontajana Mikael Konttinen.

17.00   Ikuisten tähtien julkaisu tähtikadulla, Raatihuoneentori

18.00   Musiikkia Tattoo-kadulla, Raatihuoneentori. Helsingin Palokunnan Soittokunta

19.00   Avajaiskonsertti, Hamina Bastioni. Oopperan suuret marssit ja kauneimmat aariat.

Kymi Sinfonietta, Rakuunasoittokunta ja Varusmiessoittokunnan reservin jousisto. Solisteina sopraano Johanna Rusanen-Kartano ja baritoni Ville Rusanen. Kapellimestarina Aino Koskela.

20.30   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

 

TIISTAI 12.7.

9.00     Tattoo-katu avautuu

10.00   Aamukahvikonsertti, Kaponieeri puolikuu 1. Trinidad ja Tobagon puolustusvoimien steelpan-orkesteri

11.00   Puistokonsertti, Kesäpuisto. Saksan maavoimien vuoristojääkärisoittokunta

12.00   “Tukikohtakonsertti”, Wanha Veteraani. MPK Kaakkois-Suomen soittokunta

12.00   Linnoituksen wanhat pihat avautuvat

12.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

16.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

17.00   Tervasaari-konsertti, Haminan Tervasaari / Tullikamarin lava.

Helsingin Palokunnan Soittokunta.

17.00   Pyhällön kylän Tattoo-konsertti.

MPK Pohjanmaan soittokunta

17.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

18.00   Musiikkia Tattoo-kadulla,  NARD-kurssi esittäytyy

20.00   Tattoo-klubi avautuu, Kauppatori. Tiistai-illan disco. Illan aikana: Kaartin varusmiesbändi, Laivaston soittokunta, Jennie Storbacka ja Jepa Lambert. Illan isäntänä Mikael Konttinen.

20.30   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

21.30   Vahtivuori, Virolahti. MPK Hämeen soittokunta

21.30   Bastion Jazz, Wanha Veteraani. Verneri Pohjola Quartet

 

KESKIVIIKKO 13.7.

9.00     Tattoo-katu avautuu

11.00   Puistokonsertti, Kesäpuisto. Skotlannin kuninkaallisen rykmentin säkkipilliorkesteri

12.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu, RUK päärakennuksen kenttä-alue.

12.00   Linnoituksen wanhat pihat avautuvat

12.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

14.00   Puistokonsertti, Kesäpuisto. Yhdistetty MPK soittokunta.

16.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

16.30   Puolustusvoimien tapahtumakentän avaus, RUK päärakennuksen kenttä-alue. Rakuunasoittokunta.

17.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

18.00   Musiikkia Tattoo-kadulla, Raatihuoneentori. Merileijona rumpuryhmä ja PVVMSK rumpuryhmä

19.00   Marssishow´n VIP -näytös, Hamina Bastioni

20.00   Tattoo-klubi avautuu, Kauppatori

Illan aikana muun muassa: Janne Ensola & The F Street Band, Riku Niemi Orchestra, Trinidad and Tobago Steel Drum Orchestra. Illan isäntänä Mikael Konttinen.

21.00   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

21.30   Bastion Jazz, Wanha Veteraani.

Nina Mya

 

TORSTAI 14.7.

9.00     Tattoo-katu avautuu

11.00   Tattoo-paraati, Raatihuoneentori

12.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu, RUK:n päärakennuksen kenttä-alue.

12.00   Linnoituksen wanhat pihat avautuvat

12.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

13.00   Speakers Corner, Raatihuoneentori. Jussi Pekka-Rantanen ja reservin rummuttajien rumpushow

14.00   Marssishow, Hamina Bastioni

16.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

17.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä, RUK päärakennuksen kenttä-alue.

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta

17.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

18.00   Tattoo goes Treme -paraati The N.O.LA Brass Band. (Lähtöpisteenä: Lebedeffin   kauppakartanon edusta, Raatihuoneentori 14)

19.00   Marssishow, Hamina Bastioni

20.00   Tattoo-klubi avautuu, Kauppatori.

Illan aikana: The N.O.LA Brass Band, Jukka Poika & Band, Skotlannin kuninkaallisen rykmentin säkkipilliorkesteri. Illan isäntänä Mikael Konttinen.

21.00   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

21.30   Bastion Jazz, Wanha Veteraani.

Severi Pyysalo – Jukkis Uotila Group

 

PERJANTAI 15.7.

9.00     Tattoo-katu avautuu

11.00   Puistokonsertti, Kesäpuisto.

Rakuunasoittokunta

12.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu, RUK:n päärakennuksen kenttä-alue.

12.00   Linnoituksen wanhat pihat avautuvat

12.00   Ekumeeninen seppeleen lasku,

Sankarihautausmaalla, Johanneksen kirkon vieressä

12.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

13.00   Speakers corner, Raatihuoneentori. Kaisa Rönkkö ja reservin rummuttajien rumpushow

14.00   Marssishow, Hamina Bastioni

16.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

17.00   Ars Aqua, Tervasaari. Laivaston soittokunta ja solisteina Maria Tyyster, Mikael Konttinen ja Juha Ketola

17.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

18.00   Tattoo goes Treme -paraati. Timo Brass Band. (Lähtöpiste: Lappeenrannan portin vartiorakennuksen edestä, Mannerheimintie 7B)

19.00   Marssishow, Hamina Bastioni

20.00   Tattoo-klubi avautuu, Kauppatori. Illan avaa: Jorma Uotinen, Petri Ikkelä, Helena Plathan, Jari Hakkarainen.

Tango-ilta! Maria Tyyster, Teemu Roivainen, Saska Helmikallio, Pekka Mikkola ja Mikael Konttinen, Timo Brass Band.

21.00   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

21.30   Bastion Jazz, Wanha Veteraani.

Maja Mannila Trio

 

LAUANTAI 16.7.

9.00     Tattoo-katu avautuu

10.00   Lasten aamupalakonsertti, Hamina Bastioni. MIMMIT ja Laivaston soittokunta

11.00   Puistokonsertti, Kesäpuisto. Trinidad ja Tobagon puolustusvoimien steelpan-orkesteri

12.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä avautuu, RUK:n päärakennuksen kenttä-alue.

12.00   Linnoituksen wanhat pihat avautuvat

12.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

13.00   Speakers corner, Raatihuoneentori. Rauli Virtanen  ja reservin rummuttajien rumpushow

14.00   Marssishow, Hamina Bastioni.

16.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

17.00   Puolustusvoimien tapahtumakenttä, RUK:n päärakennuksen kenttä-alue.

Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta

17.30   Linnoituksen wanhat pihat, pihakonsertti

18.00   Tattoo goes Treme -paraati,

Jay Kortehisto Brass Band. (Lähtöpiste: Pormestarintalon edustalta, Mannerheimintie 7a)

19.00   Marssishow, Hamina Bastioni

20.00   Tattoo-klubi avautuu, Kauppatori. Illan aikana muun muassa: Quarantine big band solistina Antti Koivula feat. Heini Ikonen, Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband. Illan isäntänä Jalle Niemelä.

21.00   Iltasoitto, Raatihuoneen torni

21.30   Bastion Jazz, Wanha Veteraani.

Olli Soikkeli Trio

Pin It on Pinterest

Share This