English
Ajankohtaista
03.08.10

Mini-Tattoo keräsi Helsingin Senaatintorille ennätysyleisön

Helsingin Senaatintori täyttyi ääriään myöten, kun kansainväliset sotilassoittokunnat toivat tuulahduksen Hamina Tattoon kansainvälisestä tunnelmasta pääkaupunkiin tiistaina 3.8. Mini-Tattoossa esiintyivät laivastoasuinen yhdistetty Laivaston Soittokunta ja Satakunnan sotilassoittokunta Suomesta, Viron Puolustusvoimien Soittokunta sekä Kuninkaallinen ilmavoimien soittokunta Belgiasta. Oman värinsä esitykseen toi perinteisissä skotlantilaisissa asuissaan esiintynyt Helsinki Pipes and Drums.  Tilaisuuden juonsi Päivi Storgård ja Helsingin kaupungin tervehdyksen toi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Yleisöä Senaatintorin ympäristössä oli arviolta 12 000.
Katso video YouTubesta.

 
03.08.10

Puolustusvoimat vahvasti esillä Hamina Tattoossa

Hamina Tattoossa voi kokea paljon muutakin kuin upeaa marssimusiikkia. Tervasaaren tapahtumakentällä nähdään tänä vuonna monipuolinen läpileikkaus koko puolustusvoimista, kun kalustoaan ja toimintaansa esittelevät niin maa-, meri-, kuin ilmavoimatkin.

Tervasaaren tapahtumakenttä on yleisölle avoinna keskiviikosta 4.8. lauantaihin 7.8. klo 12.00 -19.00 ja sunnuntaina 8.8. klo 12.00 -15.00. Tervasaaren tapahtumakenttä avataan keskiviikkona 4.8. klo 13.00 Itä-Suomen Sotilasläänin komentajan, kenraalimajuri Jukka Pennasen avajaissanoilla. 

Lue lisää..

 
21.07.10

Tattoossa ennätysmäärä esiintyjiä!

Hamina Tattooseen osallistuvien esiintyjien yhteenlaskettu lukumäärä ylittää tänä vuonna 1000 henkilön rajapyykin. Marssishowesiintyjät muodostavat kaikkein suurimman yksittäisen ryhmän 441 henkilön vahvuudella. Jäljelle jäävä osuus muodostuu harrastajapuhallinorkestereista, kuoroista, tanssijoista sekä Viihdemakasiinin esiintyjistä.
 
15.07.10

Kansalliset piirteet kuuluvat soittokuntakonserteissa

Jokaisella maalla ja kansalla on oma, useasti melko helposti tunnistettava sävelkielensä. Suomalaisiin vetoaa niin slaavilainen melankolia, saksalainen poljento kuin myös letkeämmät swing rytmit. Juhlavuoden soittokuntakonserttisarjassa on tarjolla tätä kaikkea, kun lavalle nousevat Merisota-akatemian soittokunta Venäjältä, Maavoimiensoittokunta 10 Saksasta, USA:n Euroopan soittokunnasta ja kuorosta muodostettu Soldiers of Swing kokoonpano sekä Ilmavoimien Soittokunnan Big Band solisteineen. Soittokuntakonserttisarja käynnistyy Tattoo-viikon alussa maanantaina (2.8) jatkuen aina torstai-iltaan (5.8) saakka. Konsertit alkavat päivittäin klo 19.00. Aiemmista vuosista poiketen konserttipaikkana on Haminan Liikuntahalli.

 

Tervetuloa!

 
15.07.10

Lipunmyynnin loppukiri alkaa

Hyvät sotilasmusiikin ystävät!

Hamina Tattoon Marssishowesitysten lipunmyynti on käynyt edellisvuosien tapaan erittäin vilkkaana. Yhden Marssishowesityksen lisääminen onkin osoittautunut täysin oikeaksi ratkaisuksi. Tästä suuri kiitos Teille, hyvät asiakkaamme!

Tällä hetkellä osaan Marssishownäytöksistä saattaa olla jo vaikeuksia saada lippuja ainakaan isommalle ryhmälle, mutta esimerkiksi sunnuntain Marssishownäytöksessä on toistaiseksi vielä tilaa. Hamina Tattoon ja Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan 20-vuotis juhlakonsertiin sekä Haminan Liikuntahallilla toteutettaviin soittokuntakonsertteihin löytyy myös lippuja. Konserttien sisällöstä löydät tietoa näiltä sivuilta kohdasta "katso koko ohjelma" ja valitsemalla kyseisen konsertin linkki. 

Suomalaisen Rock ja Pop musiikin ystäville löytyy tarjontaa Viihdemakasiinin alueelta. Klubi avautuu jo tapahtumaviikon alussa. Isot Telttakonsertit toteutetaan perinteiseen tapaan keskiviikosta lauantaihin. Keskiviikkona teltan lavalle nousee ohjelmassa mainittujen kokoonpanojen lisäksi Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Show Band. Viihdeteltan ohjelmaan voit tutustua niinikään toisaalla näillä sivuilla.  

Tervetuloa Tattoon tunnelmaan!

 

 
  • «
  •  Start 
  •  Prev 
  •  1 
  •  2 
  •  3 
  •  4 
  •  Next 
  •  End 
  • »


Page 1 of 4
Mainostoimisto 4F